- Etusivu
- Ammattilaisille
- SOTE-ammattilaisille
SOTE-ammattilaisille
Sote-alan ammattilaiset, kuten fysioterapeutit, lähi- ja sairaanhoitajat sekä sosiaalityöntekijät ovat tärkeässä asemassa vaikeavammaisten henkilöiden ja muiden lähtökohtaisesti vähän liikkuvien ihmisryhmien arkiliikkumisen edistämisessä. Ota palvelumuotoiluun perustuva Helmi-malli käyttöön auttaaksesi asiakkaasi liikkeelle heitä itseään innostavalla tavalla.
Suomalaiset liikkuvat tänä päivänä yleisesti ottaen liian vähän, ja tutkimusten mukaan esimerkiksi vammaiset henkilöt, mielenterveyskuntoutujat ja ikäihmiset kuuluvat ihmisryhmiin, joiden kohdalla fyysisen aktiivisuuden suositukset toteutuvat vielä valtaväestöä heikommin, vaikka etenkin heille säännöllinen kuntoliikkuminen olisi tärkeää oman toimintakyvyn ylläpitämiseksi.
Nämä ryhmät ovat merkittäviä asiakasryhmiä etenkin palveluasumista ja muita arjen tukitoimintoja järjestävissä sosiaali- ja terveysalojen palveluissa, joissa sote-ammattilaisten tuki arkiliikkumiselle voi olla ratkaisevassa asemassa liikumisen lisäämisessä.
Ota Helmi-malli avuksi liikkumisen lisäämiseen
Paralympiakomitean vetämissä, liikkumista edistävissä hankkeissa on kehitetty palvelumuotoiluun perustuva Helmi-malli, joka auttaa ammattilaisia suunnittelemaan ja kehittämään arjen aktiivisuutta lisäävää toimintaa yhdessä heidän kanssaan.
Helmi-mallin keskiössä ovat palvelu- tai toimintayksikön asiakkaat ja työntekijät yhdessä. Heidän keskinäinen ymmärryksensä ja yhteistoimijuutensa ovat aktiivisuuden ja liikkumisen edistämisen ydintä, se tärkein helmi.
Asiakkaan kaipaamaan tukeen ja sen määrään vaikuttavat jokaisen henkilön omat lähtökohdat, elämäntilanne ja motivaatiotekijät. Liikunnallinen tai muu aktiivisuutta lisäävä toiminta yhteisössä rakentuukin niin asiakkaiden kuin työntekijöiden tarpeista sekä kunkin tahon omasta kulttuurista ja tavasta toimia.
Tämän vuoksi malli ei anna valmista tapaa toimia, vaan kokonaiskuvan aktiivisuutta edistävistä keinoista, raamit yhteiselle työlle sekä paljon ajattelemisen aiheita. Samalla malli lisää asiakkaan osallisuutta ja hänen ja ammattilaisen välistä yhteistoimijuutta.
Helmi-malli itsessään on suunniteltu yhdessä vähän liikkuvien ihmisryhmien kanssa, ja sitä on sittemmin testattu ja kehitetty esimerkiksi lähihoitajien ja fysioterapeuttien koulutuksessa sekä osana arjen työtä muun muassa lähihoitajien, sairaanhoitajien ja sosionomien työkaluna.
Lataa Helmi-mallin käsikirja käyttöösi:
Kuvakommunikaatiotaulut kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen
Vähän liikkuvien ja tukea tarvitsevien henkilöiden osallisuuden ja liikkumisen edistämisessä hyvin keskeistä on ihmisten kohtaaminen ja vuorovaikutus. Nämä asiat ovat keskeisiä myös sote-ammattilaisten työssä ja liikkumisen edistämisen osaamisessa.
Vuorovaikutus ja kommunikointi ovat jokaisen ihmisen perusoikeuksia. Kun puhekyky ei kehity tai se menetetään, vuorovaikutus on mahdollista sanattomasti sekä puhetta tukevilla ja korvaavilla keinoilla (Papunet 2024).
Kohtaamisen ja vuorovaikutuksen tukemiseksi arjen työssä Paralympiakomitea ja Papunet ovat tuottaneet seuraavat kuvakommunikaatiotaulut:
- Kohtaaminen
- Arjen toiminnat
Kuvakommunikaatiotaulut ovat valmiita työkaluja kohtaamiseen, vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin tukemiseen, liikkumisen puheeksi ottoon sekä lisäämään ymmärrystä osallisuuden ja toimijuuden merkityksestä.
Kuvakommunikaatiotauluja voi hyödyntää kuka vain, niin asiakkaat kuin ammattilaisetkin.
Lataa kuvakommunikaatiotaulut käyttöösi: