- Etusivu
- Esteettömyys
- Palveluiden saavutettavuus
- Liikunnan vammaispalvelut
Liikunnan vammaispalvelut
Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön mahdollisuuksia toimia yhdenvertaisesti muiden kanssa sekä poistaa vammasta aiheutuvia haittoja ja esteitä. Hyvinvointialueella on velvollisuus järjestää laissa tarkoitetut palvelut sisällöltään ja laajuudeltaan henkilöllä esiintyvän tarpeen mukaan. Lisäksi sosiaalihuollon asiakaslain mukaan hyvinvointialueen sosiaaliviranomaisilla on ohjaus- ja neuvontavelvoite. Heidän tulee kertoa asiakkaalle erilaisista palveluista ja tukitoimista, asioiden käsittelyn tulee olla ripeää ja hakemukset tulee käsitellä viipymättä.
Tee palvelusuunnitelma!
Liikkumisen mahdollistavat vammaispalvelut voivat olla joko subjektiivisia oikeuksia tai määrärahasidonnaisia palveluita tilanteesta riippuen. Jokaisella henkilöllä huomioidaan henkilön vaikeavammaisuus ja tarpeen perustelut. Palvelujen tarve perustellaan henkilökohtaisella palvelusuunnitelmalla. Sen liitteenä voi olla kuntoutussuunnitelma, lääkärintodistus ja esimerkiksi fysioterapeutin arvio harrastuksen tärkeydestä tai liikunnan apuvälineen tarpeellisuudesta.
Palvelusuunnitelman teon voi käynnistää asiakas itse. Liikunnassa ja harrastamisessa tarvittavia palveluita (avustaja, apuväline, kuljetuspalvelut) ei saa unohtaa palvelusuunnitelmaa laadittaessa. Yhdenvertaiset liikkumisen ja liikunnan harrastamisen mahdollisuudet ylläpitävät kuntoutuksella saavutettua toimintakykyä.