- Etusivu
- Ajankohtaista
- Uutiset
- ”Kyllähän 12-vuotiaan pojan pitää päästä telttailemaan” – Pomellin perhe odottaa Partaharjun Nuku yö ulkona -tapahtumaa
”Kyllähän 12-vuotiaan pojan pitää päästä telttailemaan” – Pomellin perhe odottaa Partaharjun Nuku yö ulkona -tapahtumaa
11.7.2023
Suomen Latu järjestää tuttuun tapaan Nuku yö ulkona -teemaviikonlopun 26.–27. elokuuta. Tänäkin vuonna on toimintarajoitteisilla henkilöillä lähipiireineen mahdollista tutustua ulkona yöpymiseen esteettömässä Metsähotellissa. Sellainen rakentuu tällä kertaa Pieksämäen Partaharjuun.
Metsähotellia Partaharjuun organisoivan Pieksän Ladun puheenjohtaja Pasi Venäläinen tunsi Aki Pomellin ja tiesi tällä olevan vahvaa omakohtaista tuntemusta esteettömyysasioista 12-vuotiaan vaikeavammaisen Tatu-pojan isänä ja omaishoitajana.
– Pasi sanoi alkukeväästä, että tarvitsisi tällaiseen projektiin esteettömyysnäkökulmaa, että voisinko tulla mukaan hommaa kehittämään, Aki Pomell kertaa.
– Peilaan näissä suunnitteluasioissa tietysti meidän omaan perheeseemme, mutta pyrin myös ajattelemaan, miten muut kohderyhmät näkevät ja kokevat asioita. Mietitään vaikka, että miten joku pyörätuolilla itsenäisesti kelaava pystyy toimimaan Partaharjussa. Vaikka Tatu on täysin autettava, niin meillä haasteet retkeilyyn liittyen ovat kuitenkin verrattain helposti ratkaistavissa, kun hän on vielä sen kokoinen, että häntä voi helposti nostaa.
Esteettömän Metsähotellin suunnitteluprojekti on herättänyt Pomellin perheessä vahvan innon osallistua itsekin elokuun lopun tapahtumaan.
– En ole armeijan jälkeen tainnut teltassa yöpyä. Meiltä löytyy kotoa kyllä teltta, ja meidän tytölle on jo pystytty tarjoamaan telttailukokemuksia. Tatun kanssa ei vielä ole telttailtu eikä retkeilty, mutta kyllähän 12-vuotiaan pojan pitää päästä telttailemaan, Pomell linjaa.
– Tarvittaessa me mennään vaikka ihan tavalliseen telttaan, mutta varmaankin esteettömän Metsähotellin valikoimasta korkea Naiger-teltta on meille helpoin vaihtoehto.
Tatu odottaa itsekin innolla, mutta myös jännittyneenä ensimmäistä telttayötään.
– Odotan teltassa nukkumista ensimmäistä kertaa ja luonnon äänimaailmaa teltasta kuultuna. Teltassa nukkuminen kyllä jännittää ja ehkä vähän jopa pelottaa, Tatu kertoo.
Vaikka telttailua Tatu ei vielä perheensä kanssa ole harrastanutkaan, niin vähän jotain sinne päin kuitenkin. Pomellin perhe tekee paljon asuntoautoreissuja ja niissäkin uonnon äärellä olo on isossa roolissa.
– Asuntoautoretkissä on mukavaa se, että ollaan paljon ulkona, käydään uusissa paikoissa ja paikkakunnilla, on paljon ihmisiä, jotka pysähtyvät tervehtimään ja koko perheen yhdessä olo, Tatu viestittää.
Aki Pomell kertoo, että Tatu tykkää käydä ajelemassa hänen kanssaan radio-ohjattavalla autolla. Muutenkin perhe tekee paljon asioita yhdessä, niin normaalisti kuin mahdollista.
– Olemme käyneet vesipuistoissa, ja Tatua on avustettu vesipuistolaitteissa. Koitamme tarjota mahdollisimman paljon elämyksiä ja kokemuksia. Ajattelen, että fyysiset ponnistukset ovat vain hidasteita, Aki Pomell toteaa.