- Etusivu
- Hankkeet
Urheilun ja liikunnan olosuhteet ja yhdenvertaisuus edistyvät yhteistyöllä
Soveltavan liikunnan ja paraurheilun toimintaa edistetään usein erilaisten hankkeiden kautta, joita teemme laajasti erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Tutustu siihen, minkälaista kehitystyötä tehdään Paralympiakomitean vetovastuulla tällä hetkellä olevissa hankkeissa.
Paralympiakomitean vetämissä hankkeissa on syntynyt jo monta menestystarinaa. Niissä on saanut alkunsa esimerkiksi pian 10-vuotias Valtti-ohjelmamme, jossa autetaan vammaisia ja erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria löytämään itselleen liikuntaharrastus.
Ovet urheiluseurojen toimintaan taas ovat avautuneet jo lukuisille toimintarajoitteisille harrastajille Avoimet ovet -hankkeessa ja sen jatkohankkeessa Avoimet ovet VOL2.
Viime vuosina erilaisilla yhteistyöhankkeilla on edistetty myös muun muassa esteettömän luontoliikunnan mahdollisuuksia Suomessa (Luonto kaikille & Luonto kaikille Kainuu) ja testattu ja tutkittu palvelumuotoilun hyödyntämistä erilaisia arjen tukipalveluita käyttävien, lähtökohtaisesti vähän liikkuvien ihmisryhmien kuten vaikeavammaisten henkilöiden aktiivisuuden lisäämisessä (Hyvät muuvit & Aktiivisuutta läpi arjen).