Avoimet ovet seuratoimintaan
Suurimmat taloudelliset ja hyvinvointihyödyt saadaan, kun vahvistetaan yhdenvertaista ja kaikille avointa liikuntakulttuuria. Sen avulla lisätään liikuntaa liikuntasuositusten mukaisesti ja liikunnallisen elämäntavan omaksumista vähän liikkuvien keskuudessa.
Toimintarajoitteisten henkilöiden psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi ja toimintakyky paranevat saavutettavan liikuntatarjonnan lisääntymisen myötä. Kun tarjonta kasvaa, mahdollistaa se kaikenlaisten harrastajien yhdenvertaisen osallistumisen liikuntaan ja harrastamiseen omassa lähiympäristössä, omista lähtökohdista ja siellä missä muutkin liikkuvat.
- Tavoite: Lisää toimintarajoitteisia liikkujia ja urheilijoita mukaan urheiluseurojen toimintaan
- Seuratoiminnan inkluusion edistämistä paikallisissa seuraverkostoissa
- Lajiliittojen paraurheiluvastaavat mentoreina
- Avoimet ovet -kehittämisohjelma
- Avoimet ovet -hankkeen yhteistyötahot
- Avoimet ovet -hankkeen (VOL1, 2020–2023) tulokset
- Ladattavat tiedostot
Tavoite: Lisää toimintarajoitteisia liikkujia ja urheilijoita mukaan urheiluseurojen toimintaan
Avoimet ovet VOL2 -hankkeen tavoitteena on saada toimintarajoitteisia henkilöitä mukaan urheiluseuroihin nykyistä enemmän. Hanke jatkaa seuratoiminnan kehittämistä aikaisemmassa Avoimet ovet -hankkeessa syntyneen inklusiivisen seuran kehittämismallin avulla.
Tukemalla kaikille avointa liikuntakulttuuria lisätään urheiluseurojen osaamista soveltavan liikunnan ja paraurheilun järjestäjinä. Hanke lisää toimintarajoitteisten henkilöiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua seuratoimintaan liikkujina ja toimijoina.
Hanke toteutetaan yhteistyössä 14 liikunnan aluejärjestön ja kolmen uuden lajiliiton sekä seitsemän mentorilajiliiton kanssa. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.
Seuratoiminnan inkluusion edistämistä paikallisissa seuraverkostoissa
Avoimet ovet VOL2 -hanke tarjoaa paikallisia verkostoja seuratoiminnan inkluusion kehittämiselle.
Liikunnan aluejärjestöt järjestävät seuroille alueellisia verkostoitumistilaisuuksia kahdesti vuodessa. Ajatuksena on, että seurat pääsevät oppimaan toisiltaan yli lajirajojen. Mukana on urheiluseuroja, joissa on jo ollut toimintaa, ja ne voivat sparrata niitä, jotka ovat vielä lähtökuopissa.
Onnistunut verkostotyö, jossa on mukana myös toimintarajoitteisia henkilöitä, on hankkeen suola osallisuuden ja yhdenvertaisen liikuntakulttuurin luomiseksi.
Lajiliittojen paraurheiluvastaavat mentoreina
Seitsemän lajiliiton paraurheilusta vastaavat henkilöt toimivat mentoreina tukien ja kannustaen uusia lajiliittoja sekä seuroja toiminnan kehittämisessä.
Ensimmäisellä hankekaudella mukana olleet lajiliitot toimivat mentoreina uusille lajiliitoille. Lajiliittojen toimintamalleja ja -tapoja kehitetään yhdessä ja jaetaan onnistumisia koko urheilukentälle.
Mentori on henkilökohtainen sparraaja, joka omalla asiantuntemuksellaan tukee lajiliittoja soveltavan liikunnan ja paraurheilun edistämisessä. Mentori kuuntelee ja antaa konkreettisia neuvoja. Tärkeintä on kannustaminen ja innostaminen. Mentoriohjelmasta hyötyvät sekä mentoroitava että itse mentori.
Avoimet ovet -kehittämisohjelma
Inklusiivisen seuran kehittämismallin pilotointi hankekumppanilajiliittojen kanssa lisää osaamista valtakunnallisesti niin seuroissa kuin koko urheiluyhteisössä. Työkaluna pilotoinnissa toimii vuoden 2023 aikana valmistuva Avoimet ovet -seurakäsikirja (Suunnittele–Etsi kumppanit–Käynnistä toiminta–Tiedota–Arvioi toimintaa).
Liikuttaako23-tiedonkeruu tuottaa tutkittua tietoa urheiluseurojen ja kuntien käyttöön
Toimintarajoitteisten henkilöiden liikunnan ja urheilun harrastamista sekä urheiluseurojen inkluusiota on selvitetty Liikuntatieteellisen Seuran ja Suomen Paralympiakomitean toimintarajoitteisille henkilöille suunnatussa liikkujakyselyssä ja urheiluseuroille ja muille liikuntaa järjestäville yhdistyksille suunnatussa seurakyselyssä syksyllä 2023.
Avoimet ovet -hankkeen yhteistyötahot
Liikunnan aluejärjestöt
- Etelä-Savon Liikunta
- Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu
- Sari Lähdesmäki
- Hämeen Liikunta ja Urheilu
- Tommi Lindroos
- Kainuun Liikunta
- Ira Liuski
- Keski-Pohjanmaan Liikunta
- Janne Nivala
- Keski-Suomen Liikunta
- Mira Autio
- Kymenlaakson Liikunta
- Petteri Mäkelä
- Lapin Liikunta
- Suvi Karusaari
- Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu
- Anu Oittinen
- Pohjanmaan Liikunta
- Katariina Haapasaari
- Pohjois-Karjalan Liikunta
- Roosa-Maria Turunen
- Pohjois-Pohjanmaan Liikunta
- Juha Laukka
- Pohjois-Savon Liikunta
- Anne Kekäläinen
- Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu
- Jaakko Räty
Lajiliitot
- Suomen Ampumaurheiluliitto
- Marko Keskitalo ja Kustaa Ylitalo
- Suomen Golfliitto
- Johanna Ahti
- Suomen Hiihtoliitto
- Tilda Rajamäki
- Suomen Koripalloliitto
- Ulla Karlsson ja Susanna Strömberg
- Suomen Salibandyliitto
- Timo Kankkunen
- Suomen Taekwondoliitto
- Tiiu Tuomi
- Suomen Taitoluisteluliitto
- Sanna Vuorinen ja Teemu Hintikka
- Suomen Uimaliitto
- Krista Eskelinen
- Suomen Urheiluliitto
- Suomen Voimisteluliitto
- Sini Mattila
Hankeverkostossa mukana seuroja eri puolelta suomea. Seurat voivat olla myös sellaisista lajeista, joiden lajiliitto ei ole mukana hankkeessa.
Seurat
- Attitude Sports
- Black Diamond Cheerleaders
- Cheer Stars
- Dance Flow Kuopio
- FB Factor
- GBK
- GrIFK salibandy
- Harjun Woima
- Hatsina salibandy
- Hyvoli
- Iisalmen Latu
- Jaguars Spirit Athletes
- JJK Juniorit
- Joensuu Jippo (juniorit)
- Juniori Kalpa
- Jyväskylän ITW Taekwon-Do
- Jyväskylän Kenttäurheilijat
- Jyväskylän Kiri & Kirittäret Juniorit
- Jyväskylän Naisvoimistelijat
- Kaakon Golf
- Kaarinan Pojat
- Kajaani Gymnastics
- Kajaanin Judokerho
- Kajaanin sulkapalloilijat
- Kajaanin suunnistajat
- Kajaanin taitoluistelijat
- Kellon Työväen Urheilijat
- Keravan Voimistelijat
- Kiimingin Kiekko-Pojat
- Kokkola Golf
- Kookoo Jäätaiturit
- Kotkan Harraste
- Kouvolan Jalkapallo
- KTP Korisjunnut
- Kuopion karateseura
- Kuopion Reippaan Voimistelijat
- Lahden Karate
- Lahden Uimaseura
- Lapin Lukko (yleisurheilu)
- Lapuan Virkiä (pesäpallo)
- Lehmo Balls -96
- Lehmon Pallo-77
- Liedon Pallo
- Meri-Lapin Golfklubi
- Mikkelin Kilpa-Veikot (yleisurheilu)
- Mikkelin Voimistelijat
- Nivalan Saukot
- Oriveden Ponnistus (hiihto)
- Oulun Pyrintö (yleisurheilu)
- Peimari United
- Puistolan Urheilijat (jalkapallo)
- Rovaniemen Palloseura
- Salibandyseura TVA
- Santa's United
- Savonlinnan tanssiseura Satsa
- Seinäjoen Taitoluistelijat
- Sorsakosken Teräs
- Spirit Shakin`Cheerleaders
- Sport Club Vantaa
- Tanssi -ilmaisu Aerodance
- Turunseudun Kenttäurheilijat
- Turun Sulka
- Varkauden Tarmo (salibandy)
- Valkeakosken Voimistelijat
- Vuorelan Kunto
- Äänekosken Huima (jalkapallo)
Avoimet ovet -hankkeen (VOL1, 2020–2023) tulokset
- Avoimet ovet -infopankki, ”työkalupakki” avattiin 11/2020 Suomen Paralympiakomitean internetsivuilla. Sivustolle on koottu kaikille avoimen toiminnan toteuttamiseen tietoa. Sivusto on koko suomalaisen urheiluyhteisön ja liikuntatoimijoiden käytössä.
- Hankkeessa autettiin urheiluseuroja kaikille avoimen ja inklusiivisen toiminnan käynnistämisessä tai sen kehittämisessä.
- Hyviä seuratoiminnan malleja dokumentoitiin 20 kappaletta.
- Soveltavaa liikuntaa järjestävien ja inklusiivisesti toimivien seurojen määrä kasvoi hankkeen aikana. Hankkeen tavoitteeksi oli asetettu tavoittaa 30 paikallista urheiluseuraa. Tavoite ylittyi reilusti, kolmessa vuodessa tavoitimme 130 urheiluseuraa, 28 lajista!
- Löydä oma seura palvelussa seurojen määrä jäi asetetusta tavoitteesta, mutta kasvoi hankkeen aikana 40:llä seuralla.
- Toimintarajoitteisia liikkujien liikuntamäärät kasvoivat, kun he pääsivät mukaan urheiluseuratoimintaan. Seurojen palveluntarjonta monipuolistui ja lisääntyi. Erityisesti hankkeessa toteutetut seurapilotit lisäsivät integroitujen ryhmien määriä. Lisääntyneet integroidut erilliset liikuntaryhmät lisäävät inkluusion toteutumisen mahdollisuutta vähän liikkuvien keskuudessa.
- Hankkeessa kehitettiin kyselymalli seurojen soveltavan liikunnan ja paraurheilun tilasta seuroissa. 3/2021 julkaistiin Liikuttaako! – Toimintarajoitteisille henkilöille suunnatun Liikkujakyselyn ja Seurakyselyn raportti.
- Seurojen tueksi syntyi 14 Liikunnan aluejärjestöjen koordinoimaa alueellista Avoimet ovet -verkostoa.
- Verkostotapaamisissa oli mukana kuntien soveltavan liikunnan ohjaajia, joka vahvisti yhteistyötä paikallistasolla. Lisäksi hankekumppanipalautteen vastauksissa nousi esille kuntayhteistyön tarve ja sen jatkaminen.