- Etusivu
- Tule kumppaniksi
- #WeThe15
#WeThe15
WeThe15 on Kansainvälisen Paralympiakomitean IPC:n koordinoima maailmanlaajuinen kampanja, jonka tarkoituksena on – urheilun välityksellä – tuoda esiin vammaisten henkilöiden yhteiskunnalliseen asemaan liittyviä kysymyksiä, puheenaiheita ja epäkohtia, tavoitteena tehdä maailmasta entistä yhdenvertaisempi ja inklusiivisempi paikka elää.
IPC:n lisäksi kampanjassa on mukana lukuisia muita järjestöjä niin urheilun, ihmisoikeuksien kuin vammaispolitiikan puolelta sekä merkittäviä yrityskumppaneita.
Mikä 15?
Luku 15 viittaa laskennalliseen prosenttiosuuteen maailman väestöstä, jolla on jokin vamma. Se on noin 1,2 miljardia ihmistä, joka seitsemäs meistä. WeThe15-kampanjan johtoajatuksena on, että tuo lukema on aivan liian suuri ohitettavaksi.
Silti liian usein, kun julkisessa keskustelussa ja päättäjien pöydissä puhutaan tasa-arvosta ja ihmisarvoista tai muuten keskustellaan tai tehdään päätöksiä tärkeistä, laajasti väestöä koskettavista aihealueista, vammaiset henkilöt jäävät syrjään, vaille edustusta ja puheenvuoroa.
Tähän WeThe15-kampanjalla halutaan muutos.
Miten WeThe15 näkyy?
WeThe15-kampanjan tunnusväri on violetti. Heti kampanjan maailmanlaajuisena lanseerauspäivänä, torstaina 19.8.2021 yli sata merkittävää rakennusta tai maamerkkiä ympäri maailman valaistiin violetiksi, mm. Rooman Colosseum, Lontoon London Eye, Yhdysvaltain ja Kanadan Niagaran putoukset… sekä Helsingin päärautatieaseman torni, joka sai violetin värjäyksen loppukesän illan hämärtyessä klo 21.00.
Rautatieasema valaistiin iltaisin violetiksi Tokion paralympialaisten päätöspäivään 5.9. asti. Myös Yleisradion Pasilan linkkitorni valaistiin violetilla värillä joka ilta viikon ajan Tokion paralympialaisten alla.
WeThe15 näkyi Tokion paralympialaisten yhteydessä myös tiedotusvälineissä, niin maailmalla kuin Suomessakin sekä tietysti sosiaalisessa mediassa, jossa yksityishenkilöt, järjestöt ja esimerkiksi Suomen Paralympiakomitean yhteistyökumppanit ovat osoittaneet olevansa mukana yhdenvertaisemman maailman rakentamisessa värjäämällä profiilikuvansa violetilla värillä tai ottamalla käyttöönsä WeThe15-bannerin.
Kampanjan ytimessä sosiaalisessa mediassa on violetin värin lisäksi tietysti häshtäg #WeThe15.
Suomen Paralympiakomitean Vammaiset vaikuttajiksi -hanke linkittyy tiiviisti paitsi #WeThe15-kampanjaan myös Paralympiakomitean uuden strategian mukaiseen vammaisten henkilöiden oman äänen ja osallisuuden korostamiseen.
Miten paraurheilijat ja muut vammaiset henkilöt voivat olla kampanjassa mukana?
Vaikka WeThe15-kampanja käynnistyi järjestöjen aloitteesta, on selvää, että ottaakseen vuosien varrella tuulta alleen kampanjasta täytyy tulla nimensä mukaisesti vammaisten henkilöiden oma juttu.
Kampanja ei rajoitu ajallisesti pelkästään Tokion tai seuraavien paralympialaisten aikaan, vaan sen on tarkoitus olla monivuotinen, IPC:n mukaan jopa kymmenvuotinen kampanja, joka kehittyy ja muotoutuu ajan myötä.
Parhaimmillaan häshtägistä #WeThe15 voikin tulla yleinen, maailmanlaajuisesti käytettävä tunnus silloin kun puhutaan vammaisten henkilöiden oikeuksista ja yhteiskunnallisesta asemasta. Tässä me kaikki voimme olla suunnannäyttäjiä!
Miten Paralympiakomitean yhteistyökumppanit ja urheiluyhteisö voivat olla kampanjassa mukana?
Paralympiakomitean yhteistyökumppanit sekä urheiluyhteisö saavat käyttöönsä kaikki WeThe15-kampanjan materiaalit. Mukana on myös mainospohjia, joita voi hyödyntää ja joista voi Paralympiakomitean viestinnän avustuksella muokata omalle yritykselle sopivan version.
WeThe15-kampanja on myös hyvä keino tuoda esiin yrityksen, yhdistysten ja urheiluyhteisön sekä Paralympiakomitean välistä yhteistyötä ja sen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Miten pitkään WeThe15 kestää?
Vaikka WeThe15-kampanja lanseerattiin Tokion kesäparalympialaisten alla, kyseessä ei ole pelkästään Tokion kisoihin kytkeytyvä kampanja. Kansainvälisen Paralympiakomitean IPC:n visiona on, että kampanja kestää vuosikymmenen.
Kampanja ottaa kenties aina uusia kierroksia isojen paraurheilukisojen aikana, mutta sen ei ole tarkoitus olla pelkästään urheiluun liittyvä kampanja.
Paraurheilu ja erityisesti paralympialaiset ovat maailmanlaajuisesti eniten näkyvyyttä saava vammaisiin henkilöihin liittyvä instituutio, joten on järkevää käyttää sen saamaa huomiota muiden tärkeiden asioiden esiin nostamiseen. Näin tapahtui esimerkiksi Lontoossa vuosikymmen takaperin, kun vuoden 2012 paralympialaisten jälkeen vammaisten henkilöiden työllisyysluvut Iso-Britanniassa lähtivät jyrkkään nousuun.
Suomen Paralympiakomitean kuvapankista pääset hakemaan #WeThe15-kampanjamateriaaleja käyttöösi (salasana: paramedia). Kuvapankkiin pääset siirtymään tästä.
Lue lisää
- Kansainvälinen #WeThe15-kampanjan sivusto
- Helsingin päärautatieaseman kellotorni valaistaan torstai-iltana #WeThe15-kampanjan violetilla tunnusvärillä
WeThe15-violetin värikoodit
- Screen: R138 G59 B246, #8a3bf6
- Print: Pantone 265C, C54 M67 Y0 K0